Minulla oli ilo päästä nauttimaan metallimusiikin suurspektaakkelista tämän viikon torstaina Helsingin Jäähallissa, kun Lorna Shore toi suomeen mukanaan Distantin, Rivers of Nihilin ja Ingestedin. Kunnioittakseni jokaisen artistin loistavaa performanssia, halusin kirjoittaa jokaisesta bändistä erillisen arvostelun, sillä sen niistä jokainen todella ansaitsee. Tapahtuma myi suomessa loppuun Helsingissä jäähallin kaikki seisomapaikat, ja kylläpä istumakatsomossakin täydeltä näytti. On todella mahtavaa nähdä, kuinka laadukas metalli kokoaa fanit yhteen paikkaan nauttimaan musiikista, ja koko tapahtuman ajan oli selvää, että tunnelma oli katossa, ja yleisö nautti showsta täysillä. Jäähallin spektaakkeli sai minut jo suorastamaan odottamaan tulevaa festarikesää, sillä tunnelma oli kuin Tuskassa konsanaan. Ihmiset olivat iloisia, puheliaita, ja yhteishenki kuin loisti yleisön kasvoilta.
Keikka 1 – Distant: Kovaakin kovempi debyytti Alankomaista
Illan avasi alankomaalainen deathcore-ylpeys, Distant. Bändi on ollut jo kauemmin kuunneltujen listallani, ja heidän suomen debyyttinsä todella oli odottamisen arvoinen. Avaten show´n Paavo Pesusienestä tutulla tunnusmusiikilla, oli selvää, että bändi tuli paikalle viihdyttääkseen yleisöään. Tässä vaiheessa jäähalli oli vielä harmillisen tyhjä, mutta se ei bändin soundiin vaikuttanut. Soittaen kappaleet kuten ”Oedepism”, ”Born of Blood” ja ”Heritage” olivat pienet pitit jo täydessä vauhdissa, nauttien brutaalista soundista ja bändin energiasta. Väsymystä ei ollut havaittavissa paikalla olevassa yleisössä ollenkaan, päinvastoin paikalla olleita jututettuani tuntui sille, että ne jotka tiesivät Distantin ja sen tuotannon, olivat vasta varten tulleet aikaisin paikalle päästäkseen nauttimaan heidän soundistaan. Debyytti vaikutti olleen myös Distantille mieluisa, sillä he kiittivät yleisöään aktiivisuudesta, ja siitä, että pitti pyöri jo illan ensi metreillä. Oli ilahduttavaa huomata, kuinka paljon vaaleanpunaisia Distantin fanipaitoja yleisössä oli, ja voisin ennustaa, että tämän vastaanoton jälkeen alankomaalainen deathjyrä nähdään jatkossakin keikkalavoillamme.
Keikka 2 – Ingested: Raskas alkupala brittien saarilta metallintäytteiseen iltaan
Seuraavana lauteille asteli brittien saarilta tuttu, death metallia poraava Ingested. Ingested oli itselleni vieraampi tuttavuus, mutta keikkaa edeltävänä viikkona tuotantoon tutustuttuani, oli selvää, että tulisin nauttimaan keikasta – ja niin nautti muukin yleisö. Bändin soundi oli jykevää, vakuuttavaa, mutta ennen kaikkea brutaalia. Oli törkeän upeaa havaita, kuinka pitti pyöri, ja miten yleisö kuin söi bändin kädestä. Ingestedin läsnäolo lavalla oli todella vakuuttavaa, ja heidän karismansa teki ilmapiiristä todella sähköisen. Tässä vaiheessa pitti oli jo agressiivisempi, nopeampi ja kuulinpa yleisön seasta tämä olevan ”lämmittelytuokio” ennen illan pääesiintyjää. Ingestedin selkeä death metal soundi oli etenkin varttuneemman yleisön mieleen, sillä usea parrakas herrasmies vaihtoi kädet puuskassa seisonnasta hornsien heilutteluun, sekä rytmikkääseen moshaamiseen. Ingestedin setti oli alusta loppuun todella raskas, ja saipa se minut jo hieman odottamaankin illan ”melodista” osuutta, Rivers of Nihiliä. Sanomattakin selvää on kuitenkin se, että tämäkin esiintyjä vakuutti yleisönsä täysin, ja ilta sen kuin jatkoi paranemistaan.
Keikka 3 – Rivers of Nihil: Transsia ja Wall of Deathejä kansalle
Rivers of Nihil – minulla ei ole sanoja. Tätä kuvausta keikasta on todella vaikeaa kirjoittaa, sillä sanoessani, että olen fani, on todella matala kuvaus siitä, miten paljon arvostan tätä bändiä. Avaten settinsä ”The Silent Life” kappaleella, voin sanoa, että iho oli kylmillä väreillä saksofonin säestämästä teknisestä death metallista. Rivers of Nihilillä on todella uniikki soundi, ja kuunneltuani heidän tuotantoaan satoja tunteja levyiltä oli upeaa nähdä, kuinka hyvin bändi soittaa livenä. Melodinen soundi, upeat instrumentaaliset osuudet ja yleisöstä lähtenyt energia teki heidän keikastaan magneettisen. Yleisössä oli havaittavissa transsiin vaipunutta energiaa, kun metallikansa nautti RoN:in tuotannon helmistä kuten ”Hellbirds”, ”Death is Real” ”The Sub-Orbital Blues” ja ”Where The Owls Know My Name”. Wall of Deathejä nähtiin keikan aikana useita, ja bändin energia oli käsin koskeltavaa yleisön reaktioista. Kokonaisuudessaan Lorna Shoren kumppanit mukana euroopan kiertueellaan olivat täydelliset valinnat, jotka pitivät huolta siitä, että yleisöllä oli ruokaa silmille, korville ja ennen kaikkea sielulle. Mutta illan paras anti oli vasta tulossa.
Keikka 4 – Lorna Shore: Loistelias paluu synkkään pohjolaan – suurempana kuin koskaan aiemmin
Will Ramos ja kumppanit palasivat Suomeen rytinällä. Viime kesänä Tuskassa ja Provinssissa metallikansaa villinnyt spektaakkeli saapui Jäähalliin yksi tavoite päämääränään: Nähdä suurin pitti, joka jäähallissa olisi koskaan pyörinyt. Tästä statistiikasta minulla ei ole luotettavaa tietoa saatavilla, mutta kyllä pitti valtava olikin, ja vauhti sitäkin lujempi. Bändi soitti soundiltaan todella upean keikan, ja osoitti olevansa maailmanluokan esiintyjä. Will Ramoksen lavakarisma on todella immersoiva, ja yleisö kuin söi bändin kädestä. Lavashow oli osaltaan myös kuuman puoleinen, sillä pyrotekniikka piti huolta siitä, että koko yleisöllä oli lämmin, niin riveissä kuin pitissäkin. Keikan avasi ”Welcome Back O Sleeping Dreamer”, ja kylläpä yleisö tunsikin olonsa tervetulleeksi, niin kuin itse bändikin. Yleisö hurrasi, taputti, heilutteli hornseja ja moshasi sen minkä kerkesi, ja pitin puolella vauhti sekä fiilis oli aggressiivisen energinen. Shown aikana crosdsurfaajat seilasivat yleisön yllä useaan otteeseen, ja kylläpä allerkirjoittanutkin pääsi yläilmoihin jäähallin tunnelmaa ihmettelemään. Ilokseni bändi soitti myös vanhemmalta tuotannoltaan ”Immortal”in, ja Pain Remains albumin helmet, kuten Sun//Eater, ”Cursed to Die” ja ”Into to the Earth” saivat yleisön kollektiiviseen hurmokseen. Lavalle takaisin hurrattu bändi todella antoi yleisölle kaikkensa, ja Will Ramos puhui faneistaan Suomessa parhaana yleisönä, jolle on koskaan soittanut. Keikka oli todella kokemisen arvoinen, enkä usko, että yksikään yleisöstä jäi kylmäksi tämän orkesterin paketoitua upean illan jäähallilla. Odotan innolla, milloin Lorna Shore palaa Suomeen meitä synkillä soundeillaan viihdyttämään. Kokonaisuudessaan konserttikokoonpano oli erinomaisesti tuotettu, ja toi metallista lohtua synkkään marraskuuhun. Kuulemani mukaan Tampereen keikat olivat perjantaina vähintäänkin yhtä hyvät ja väkivaltaisen riemuisat – Jään odottamaan muita kuulumisia Lorna Shoren hiljattain käynnistyneeltä Euroopan kiertueelta. Tuleeko yksikään muu yleisö vetämään vertoja suomalaisille? Tuskinpa.
