Electric Callboy tanssitti helsinkiläisyleisöä viime viikon perjantaina 7.11.2025 jäähallilla seuranaan brittiläiset Wargasm ja Bury Tomorrow.
Ilta oli kaikkeudessaan juurikin sitä mitä ”elektroniselta soittopojalta” voi odottaa, eli pyrotekniikkaa, kasariromantisointia (mulletteineen ja tuulipukuineen), pervoa huumoria, räyhäävää energiaa ja täyttä tanssilattiaa. Bändin historia ulottuu 2010-luvun alkupuolelle, jonka aikana kokoonpano on vaihtanut nimensä, uudistanut bändiään kuusi vuotta sitten Nicon liittyessä ja ”Sushin” jättäessä bändin, ja yleisön kasvaessa kompakteista klubikeikoista suuriksi festarimassoiksi villisti bilettäen.
Illasta erityisinä herkkuina toimivat lämppärit joista kumpikin osoitti olevansa halliyleisön ajan ja huomion arvoinen. Wargasm oli selkeästi yleisölle tuntemattomampi konsepti, jonka electro-punk-sävytteinen ja räiskyvä esitys nokkeline lyriikoineen sai paikallaolijat pysähtymään, moshaamaan, ja heräämään illan show’ta varten. Milkie Wayn räiskyvä ääni toimi muistutuksena siitä että punk ei ole kuollut, ja melodiat muistuttivat ajasta, jolloin Limp Bizkit soi kuulokkeissani ja kellään ei ollut tietoakaan konseptista nimeltä Instagram. Soundi oli freesi, yllätyksellinen ja viihdyttävä. Vaikka illan ensimmäisen artistin paikka on aina hankala paikka yleisön aktiivisuuden osalta, onnistui Wargasm tuomaan iltaan sähköä ja sopivaa mystiikkaa omintakeisella ja näyttävällä soundillaan.
Bury Tomorrow sen sijaan olikin bändi, jonka yleisö tunsi, ja jonka bändipaidat olivat yleinen näky keikkapaikalle saapuessani. Menestysresepti brittikokoonpanolle Suomessa on selkeä: Tuotanto on helposti kuunneltavaa, selkeää ja moshausliikettä herättävää metalcorea, joka saa yleisön moshpittaamaan ja elämään mukana fiiliksessä. Setin säväyttävästi avannuf ”Choke” loi liikehdintää permannon puolella heti, ja setti oli kokonaisuutena vuorovaikutteinen jäähallin yleisön kanssa. Setin aikana toteutettiin niin aalto yleisöstä, kuin herkistelyhetkikin puhelinten valojen varassa, ja omistettiin hetki yhteisöllisyydelle ja tasa-arvolle musiikista nauttien. Bury Tomorrow’lla on selkeästi kokemusta ja asennetta suurten yleisöjen kanssa, ja bändin olemus lavalla on itsevarma muuttumatta ylimalkaiseksi. Läsnäolo välittyy yleisöön, ja toimii edukseen fiiliksen ollessa erinomainen. Tästä vedosta oli hyvä jatkaa kohti illan kohokohtaa.
Hiuslakka tuoksuu, hikipannat loistavat pimeässä räikeine väreineen, tuulipuvut kahisevat ja kappaleen ”We Got the Moves” melodiaa hyräillään permannon puolella. Olen usein miettinyt, mihin keikasta ja bändistä tietämättömät ihmiset ajattelisivat yleisön suuntaavan kasarinostalgisissa asuissaan – oli se sitten Cascadan keikka tai ysäridisco. Joka tapauksessa, keikka oli alkamassa, ja ilmassa oli jännitystä sekä energiaa jäähallin täydeltä. Setti alkoi tuoreella ”Tanzneid”-sinkulla, ja pyrotekniikka piti huolta siitä kovine paukkuineen, ettei yksikään yleisössä kokisi starttia keikalle tylsäksi. Visuaalinen maailma keikalla tehosteineen, taustakuvituksineen ja ”reivibreikkeineen” oli tanssittava ja hauska kokonaisuus, josta ei puuttunut yhtikäs mitään. Keikalla nähtiin Frank Zummon rumpusoolo Slayerin kappaleeseen ”Raining Blood”, yleisön seassa esitetty tunnelmointihetki kappaleen ”Fuckboi” ja ”Everytime We Touch” parissa, sekä läpileikkaus Callboyn tuotantoon vuosien varrelta, jossa vanhat raivokkaat corehitit herättivät suorastaan räjähtäviä moshpittejä. Covereita kuultiin kappaleista ”Bodies” Drowning Poolilta sekä ”All The Small” Things Blink -182:lta, ja uskoisin, että oheiset elementit tekivät keikasta varsinkin milleniaaleille ja varttuneemmille Gen Z:läisille unohtumattoman elämyksen. Bändi toteutti keikkansa perinteeksi muodostuneella kaavalla, jossa ”Hurrikan” -kappale tanssittaa pareja schlagerin siivittämänä, ja ”Hypa Hypa” sekä ”Monsieur Moustache” hymyilyttyvät pikkutuhmilla sanoituksillaan.
Kokonaisuutena pidin keikkaa erinomaisena, joka oli bändille tunnuksenomainen ja aito. Hauskuus ja ilo välittyivät leveinä hymyinä ja jopa naurunremakoina yleisössä, ja illasta päällimmäisenä pinnalle jäänyt fiilis oli keikan loputtua suorastaan haikea: Olisipa joka perjantai näin hel**tin hauska! Mikäli et ole vielä Electric Callboyta nähnyt livenä, suosittelen ottamaan kiikareihin ensi kesän festarit, ja taatut bileet bändin isännöimänä. Bändi paljasti illan päätteeksi, että nämä esiintyvät ensi kesänä Ruisrockissa, ja voisinpa vaikka luvata että tulevan kesän bileistä tulee vähintääkin yhtä railakkaat, kuin viime perjantain reivibileistä.
