Peräkontti ei varmasti jää enää auki. Tämä selvisi, kun nappasimme Jytäkesä Go-Go:n lauantaina esiintyneen Puhelinseksin kolme jäsentä (laulaja/kitaristi Otto Mikkolan, laulaja Noora Määtän ja kitaristi Roope Tapio) haastatteluumme Tiivistämön taakse. Kokenut yhtye juhli viime vuonna 10-vuotista taivaltaan, joten oli mielenkiintoista kuulla ajatuksia muun muassa biisinteosta, albumeista, keikkailusta ja bändin dynamiikasta.
Bändin punkahtava ote voimakkaalla laulusoundilla sai silmät avautumaan keikalla, joten oli luonnollista aloittaa haastattelu syventymällä keikkailuun. Kolmikon mukaan heidän vahvuutensa on vahva laulu, melodiat ja tunnistettava, perusvarma soundi. Sama välittyi myös keikalta. Oli virkistävää kuulla melodista punkkia, joka rakentui muustakin kuin pelkistä peräkkäisistä kömpelöistä riffeistä. Kiinnosti myös kuulla, miten bändi virittäytyy ennen esitystä ja tapahtuuko lavan takana jotain, mitä yleisö ei näe. Suuria yhteisiä rutiineja ei kuulemma ole, mutta ennen keikkaa vedetään ryhmähali. Muu osaaminen sekä varmuus perustuu bändin dynamiikkaan ja pitkään yhteiseen taustaan, kun “jokanen vähä niinku tietää jo miten se homma toimii”.
Yli kymmenvuotisen uransa aikana Puhelinseksin jäsenet ovat asuneet eri puolilla Suomea ja kulkeneet läpi monenlaisia elämäntilanteita. Ryhmä on aikoinaan lähtenyt liikkeelle Rovaniemeltä, välissä ollaan asuttu eri paikkakunnilla ja nykyään suurin osa on juurtunut pääkaupunkiseudulle. Yksi asia nousee voimakkaasti esille ja se on bändin ainutlaatuinen dynamiikka, jota bändiin viimeisimpänä tullut Roopekin ylistää. Bändin jäsenet kokevat toisensa läheisiksi myös keikkojen ulkopuolella, mikä saattaa näkyä myös lavalla. Kysyessäni lähtikö bändin ura kaveruudesta liikkeelle, Otto vahvistaa:
“Nimenomaan me oltiin oltu kavereita pitkään ja tää on yhdistänyt meitä. Onhan tää elämäntapa sitoutua bändiin, joka soittaa yli kymmenen vuotta ja ei ajateltu, että soitetaan näin pitkään. Tässähän tää vielki menee omalla painollaan, eikä itelle ole tullut oloa, et lopetetettais. Välil on hiljasempia kausia ja eri kaupungeissa asuttu eikä sekää ollu este.”
Puhelinseksin biisien taustalla tuntuu usein olevan tarina tai syvempi merkitys. Kolmikon mukaan Noora ja Otto tekevät bändin biisit, mutta molemmilla on oma tapansa rakentaa niitä. Heitä yhdistävät tekstivetoisuus ja tarinankerronta. Nooran mukaan biisit syntyvät usein ympäröivän maailman tai oman mielen murheiden käsittelystä. Jos aiemmin tekstit kumpusivat nuoren, sydänsärkyneen naisen näkökulmasta, nykyään asioita on helpompi tarkastella laajemmasta ja ehkä myös kypsemmästä näkökulmasta. Otto taas kertoo nauttivansa tekstien kirjoittamisesta, joista sävellykset myöhemmin rakentuvat.
Keskustelu siirtyy myös bändin albumeihin ja siihen, miten oma tekeminen on muuttunut vuosien varrella. Yllättävää on, että Noora ei uskaltanut laulaa kahdella ensimmäisellä albumilla yksin. Yhteistuumin he toteavat yhteissoiton tiukentuneen ja pyrkivänsä tekemään jatkuvasti erilaisia biisejä sen sijaan, että toistaisivat itseään. Siksi onkin mielenkiintoista jäädä seuraamaan, mitä Puhelinseksiltä seuraavaksi kuullaan, vaikka Roopen sanoin ”toinen jalka on aina siel Punk-maailmassa, vaikka mitä tekis.”
Ylpeimmäksi saavutuksekseen bändi nostaa sen, että yhteistyö on toiminut alusta asti. Suurimmaksi riidaksi mainitaankin naureskellen tarina sipsipussista. Kun kyteviä kaunoja ei ole jäänyt, on ollut helppo toteuttaa myös muita mieleenpainuvia kokemuksia, kuten ulkomaankeikkoja ja -kiertueita. Puhelinseksi onkin soittanut Suomen lisäksi Ruotsissa, Saksassa ja Puolassa. Näitä tehtäisiin mielellään enemmänkin, mutta niiden toteuttaminen vaatii usein jopa vuoden suunnittelun, mistä syystä uusia ulkomaankiertueita ei toistaiseksi ole näköpiirissä.
Syksylle on kuitenkin vielä luvassa pari keikkaa, mutta sen pidemmälle Puhelinseksi ei suunnittele. Yli kymmenen vuoden jälkeen yhtye luottaa edelleen samaan reseptiin kuin ennenkin: tehdään musiikkia silloin, kun siihen on aikaa, inspiraatiota ja ennen kaikkea hyvä fiilis.
Palaten vielä alussa mainittuun peräkonttiin ja bändin muistoihin vuosien varrelta. Yhdellä reissulla bändin basisti oli ostanut uuden basson ja sijoittanut sen auton peräkonttiin unohtaen sulkea sen, jolloin soitin oli ollut lähellä tippua motarille matkalla Turusta Rovaniemelle. Onneksi näin ei käynyt. Roopen ensimmäinen keikkareissu puolestaan alkoi auton hyytymisellä marraskuisen moottoritien varteen. Keikalle ehdittiin lopulta tilataksilla, eikä kyseinen kyyti jäänyt edes yhtyeen viimeiseksi. Vaikka bändin tulevaisuus on avoin, he pääsevät aivan varmasti perille tavalla tai toisella.
Teksti: Bea Myllykangas
Kuva: Teemu Pitkäkoski
