Suomessa debytoiva FIGHTS on saapunut On The Rocksiin Oslosta asti. Muun muassa Turbonegrosta vaikutteita saanut bändi koukuttaa ensi kuulemalta energisyytensä ja aitoudensa takia. Kuullessa FIGHTSin musiikkia ensimmäistä kertaa haluaa kuulla heti lisää – ja samalla herää ajatus, että tästä bändistä tulee joskus jotain suurta. Ja varmasti tuleekin! Noin kymmenen vuotta sitten perustettu bändi rakentuu ystävyydelle ja hauskanpidolle ja jäsenet luottavat siihen, että jokainen esiintyminen on aina paras siitä huolimatta, että bändin keulahahmoa jännittää ennen jokaista keikkaa.
Haastattelen kolmea bändin jäsentä: laulaja Sivert Moea, rumpali Eirik Langva Lieta ja basisti Robbe Madsenia. Ensivaikutelma bändistä on lämmin ja välitön. Vaikka vertaan heitä aluksi Fred Againiin siitä syystä, että molempien biisit saivat eräänä päivänä minut tanssimaan, jäseniä ei tämä vertaus ainakaan myönnettävästi kauhistuta, päinvastoin. Ensimmäinen kokemukseni bändin musiikista oli vaikuttava, ja juuri siksi halusin kuulla lisää bändin alkuajoista ja siitä, mistä kaikki sai alkunsa.
“Aloitimme noin kymmenen vuotta sitten, kun tutustuin kitaristiin Markukseen (Uttisrud), ja muut jäsenet löytyivät myöhemmin. Me muun muassa opiskelimme joidenkin kanssa samassa koulussa. Bändi oli pitkään nelihenkinen, mutta nykyään meillä on myös toinen kitaristi.” Rumpali Eirik jatkaa, että hän oli alunperin oikeasti kitaristi, mutta koska bändissä oli jo kitaristeja, oli joku laitettava rumpuihin.
“ – Meidän täytyi laittaa hänet rumpuihin, vaikka hän ei ollut ikinä soittanut niitä aikaisemmin. Mutta hän on monilahjakkuus!” Bändin jäsenet kehuvat naureskellen yhteen ääneen rumpaliaan. Eirik jatkaa bändin muodostamisesta ja motivaatiosta soittaa:
“On tosi yleistä, että kaikki tuntuvat olevan aina kitaristeja, ja satuin osata soittaa rumpuja parhaiten. Sanon aina kaikille, että en ole rumpali. Mutta niin, bändin motivaatiosta… alunperin vain halusimme hengailla yhdessä kavereiden kanssa, pitää hauskaa ja ehkä kehittyä pikku hiljaa.”
Hauskanpidosta huolimatta bändi on kuitenkin viime vuosina alkanut tuntea, että tästä voisi ehkä tulla jotain suurempaa. Kysyessäni aiheesta he kertoivat, että keikkojen kansainvälistyminen on vain vahvistanut tätä ajatusta.
“Emme kuitenkaan ole ikinä suunnitelleet, että asioiden pitää tapahtua juuri tietyllä tavalla. Vietimme juuri runsaasti aikaa tehden uusia biisejä uudelle albumille, ja se vie myös paljon aikaa, ja on toki yksi isoimmista jutuista tänä vuonna. Emme myöskään ikinä kuvitelleet olevamme Suomessa yksi tällaisen festarin pääesiintyjistä ja soitamme tänä vuonna myös Saksassa.” Jäsenet kertovat saavutuksistaan todella innokkaasti, joten oli pakko kertoa heille, miten iloinen olin bändin puolesta. Bändin innostus tuntuu aidolta ja sitä on kiva seurata vierestä.
Vaikka bändi korostaa hauskanpitoa, he mainitsevat myös tuovansa lyriikoissaan esiin henkilökohtaisempia asioitaan. Esiintyessään he haluavat puolestaan välittää oman energiansa jokaiselle keikalle, luottaen lavalla toisiinsa ja siihen, että heidän luontainen toisiaan tukeva kemiansa näkyy myös yleisölle.
“Heti kun astutaan lavalle, unohdamme kaiken muun ja vaan annamme mennä. Joskus energia hiipuu, mutta se helpottaa, kun yrittää vaan olla läsnä ja keskittyä hetkeen. Se ei ole aina helppoa, mutta onnistuessa on maailman paras fiilis!”, Sivert korostaa.
FIGHTS julkaisi vuonna 2023 ensimmäisen albuminsa Scampirock ja viime vuonna ilmestyi heidän viimeisin sinkkunsa ”Shocker”. Bändi vakuuttaa julkaisun olevan heidän paras biisinsä tähän asti. Siinä on aiempaa enemmän melodista laulua “huutamisen” lisäksi, mikä Sivertin mukaan ja hänen sanojaan lainaten “fucks me up” – ja ymmärtäähän sen.
“Kehitymme koko ajan ja pohjimmiltaan olemme samanlaisia, mutta isompia. Me kaikki olemme samaa mieltä siitä, että uusi sinkkumme on paras biisimme tähän asti! Ja se ettei tarvi vaan huutaa kaikkia kymmentä biisiä, koska ”Shocker” sisältää myös menevää laulantaa.”
Tuotannollisesti uusi sinkku on mennyt ammattimaisempaan suuntaan verraten vanhempaan tuotantoon, jota on nauhoitettu jopa Eirikin vanhempien kellarissa. “Nauhoitamme kaiken itse ja Eirik miksaa biisimme, tosin tähän sinkulle saimme avuksi legendaarisen norjalaisen ammattimiksaajan”, Robbe mainitsee lopuksi, mikä korostaa entisestään sitä, että itse tekeminen on yhä bändille keskeistä, ja juuri siitä välittyy rakkaus musiikkiin sekä halu tehdä sitä omasta ilosta.
Uuden tuotannon ja esiintymisen ohella bändi palaa vielä lopuksi uransa varrelle kertyneisiin muistoihin ja Robbe aloittaa heti naureskellen: “Esiinnyimme todella valtavalla keikka-areenalla, jonne saapui lopulta vain kaksi ihmistä, joista toinen oli kitaristimme isä. Hän ei tainnut enää sen jälkeen palata keikallemme. Mutta sitten vaan soittelimme bändien kanssa toisillemme ja ajattelimme, että tää on hyvää treeniä”.
Eirik muistelee puolestaan festivaalikeikkaa, jossa bändi ei muun artistikattauksen perusteella sopinut parhaiten joukkoon, mutta onnistui silti voittamaan yleisön puolelleen omalla energiallaan.
Lopuksi puhe kääntyi esiintymisjännitykseen. “Rockefeller-tapahtumassa olimme todella innoissamme, mutta juuri ennen lavalle menoa rakas Sivert oksensi yllättäen ja juoksi vessaan. Hetken epäilimme, pääsemmekö lavalle lainkaan, mutta keikasta tuli lopulta uskomattoman mahtava.”
Haastattelun loppua kohden jutut alkoivat mennä hyvällä tapaa huumorin puolelle, mikä kertoo bändistä vain positiivista. Oli helppo aistia innostusta siitä, mitä tulevaisuus heille tuo, mutta niillä säännöillä, että musiikista ei saa ikinä tulla liian vakavaa.
Kun kerroin haastattelun alussa, että heidän ”Sunshine”-biisinsä sai minut tanssimaan samoin kuin Fred Againin tahtiin, kuvailee Sivert vielä kyseisen biisin lyriikoita.
“Dumb… but fun… Niinkuin me! Toi ois muuten hyvä biisin nimi. Ja nyt varmaan teet tuosta jonkun otsikon. FIGHTS – Dumb but fun.”
Ja viimeisenä: jos et ole ikinä ennen kuunnellut FIGHTSia, bändi suosittelee aloittamaan kuuntelemalla ensin biisit ”Shocker”, ”Asbestos High” ja ”Sunshine”. Tai onko silläkään väliä, kunhan kuuntelet!
Fights esiintyi Helsinki Must Be Destroyed-festivaalin pääesiintyjänä 7.2. Katso keikkareportaasi kuvineen tästä!
Teksti: Bea Myllykangas
Kannen kuva: Teemu Pitkäkoski
