Hellsinki Metal Festivalin lauantai oli kuuman helteinen, ja kävijämeren iloinen puheensorina puhui puolestaan. Yleisö oli paikalla siksi, että HMF edustaa festivaalina puhtaasti metallia monipuolisine alagenreineen ja tämänkään vuoden lineup ei ollut poikkeus kavalkadissa.
Yksi viikonlopun mielenkiintoisimmista bändeistä oli tummanpuhuva, lyyrisesti taidokas, punkilla maustettu ja tyyliltään täydet kymmenen pistettä ansaitseva, oululainen, anti-fasistista black metallia soittava Qwälen. Bändi soitti tunnelmaltaan tiiviin, atmosfäärisen ja dynaamisen keikan festivaalin kolmoslavalla, jäähallin sisätiloissa. Tämä synkkyys sopi tyyliin kuin silinteri tirehtöörin päähän, ja kokoonpanon läsnäolo lavalla sai aikaan kylmiä väreitä.
Sain ilon haastatella kokoonpanosta Eetua (laulu), Samulia (kitara) ja Villeä (basso) perjantai-illassa sohvalle alas istuutuen.
Kokoonpano kertoi olevansa tyytyväinen keikkaansa, ja sanoivat sen olleen hauskimpia live-esityksiä, jolla olivat ikinä soittaneet. Erityisen iloisia he olivat yleisön vastaanotosta, ja siitä kuinka energisesti ihmiset keskittyivät show’hun. Tämän voin allekirjoittaa täysin. Setin avannut kappale ”Kutsu Minua Saatanaksi” sai aikaan moshausta, sarvia yleisön ylle sekä suuret suosionosoitukset – täysin ansaitusti. Keikka oli kaikkine käänteineen immersoiva, mukaansatempaava ja tunnelmallinen. Omaa keikkaa Qwälen jännitti luonnollisesti, mutta Eetu mainitsi loistavaksi hetkeksi sen, jolloin ymmärsi musiikin maistuvan yleisölle, jengin ollessa täysillä menossa mukana.
Kysyin Qwälenin tulevaisuudesta. Viimeisestä levystä on jo tullut aikaa vierähtäneeksi, ja sainkin kuulla, että uutta tuotantoa on vuoltu viime keväästä saakka, ja enää ainoina puuttuvina palasina olivat taustavokaalit ja miksaus. Uutta tuotantoa on tulossa alkuvuodesta 2026 ja kundit kertoivat tulevan levyn olevan kokonaisuutena suurempi, kuin mitä aikasempi julkaistu tuotanto pilke silmäkulmissaan. Bändiltä löytyy täydelliset ainekset ja draivi uuteen levyyn ja Dystopia jääkin innolla odottamaan tulevaa teosta korvat höröllä.
Qwälenin genreä on hankalaa lokeroida – eikä sitä sille onneksi tarvitse luojan kiitos tehdäkään. Punk tausta kuuluu ja näkyy ansaitsemalla kunniallaan, mutta kokoonpano kertoo metalliskenen tuoneen mukanaan uusia faneja kuulijakuntaansa. Parhainta onkin yhteisöllisyys, ja se henki, jossa hihasta saa tulla vetäisemään, soitti Qwälen sitten Hellsinki Metal Festeillä sadoille ihmisille, tai Turussa kirjakahvilassa 40 hengelle. Bändi kertoi nauttivansa keikkailusta, vaikka pitkiä kiertueita ei vielä ole repertuaarissa ollutkaan. Nälkä kuin kasvaa syödessä, ja erityisesti kohtaamiset lämmittävät hyväntuulista seuruetta. Levyjulkkareiden yhteydessä kiertue on pyörinyt mielessä, ja ehkäpä tästä kuulemmekin ensi vuonna, kun julkaisu muodostuu ajankohtaiseksi.
Mutta entäpäs tuo Qwälenin sielu? Niille, jotka kokoonpanoa kuuntelevat tietävät, että lyriikat ovat runoutta parhaimmillaan, raakaan energiaan käärittynä kuin lahjapakettiin.
Kokoonpano kertoo sanoitusten ja teemojen elävän, sekä inspiraation ammentuvan omista kipupisteistä. Kappaleissa on minä-kertoja, jonka sanat osuvat ja uppoavat niitä tarkoin kuunteleville. Meistä jokaisella on sisällään asioita, joita käsittelemme, olivat ne sitten epävarmuuksia, kasvukipuja, sydänsuruja tai muutoin elämää ihmisenä alati muuttuvassa maailmassa. Eetu kertoo julkaisseen runokirjan, ja useiden kappaleiden rakentuvan ajatuksista ja tunnetiloista yhteistyönä. Bändin energia onkin kokonaisuutena enigmaattinen, ja kaikessa audiovisuaalisessa maisemassaan taipuu niin tunnelmointiin, kuin raivokkaaseen salitreeniinkin.
Vaikka musiikki onkin itsessään bläkkistä, eivät ääripäät sen sijaan ole Qwälenille tapa tehdä vaikutusta, tai provosoida kuuntelijaansa. Black metallille on usein tyypillistä shokeeraavat sanoitukset, jotka yleisyydessään alkavat usein toistamaan itseään. Bändi haluaa tehdä musiikkia omalla tavallaan, ja ennen kaikkea itselleen. Antifa-lippu liehuu lavan yllä omien arvojen pohjalta, ja musiikki syntyy aidosta olemuksesta. Kokoonpano kertoo Qwälenin perustuvan rehellisyyteen, ja siihen, että kappaleet syntyvät omasta tajunnanvirrasta. Tuotantoa voisi lyyrisesti kuvailla olevan tarinoita sydänsuruista eufemismein. Samuli kertoo kirjoittavansa kappaleita itselleen, ja että tuotannossa on helpoo palata aiempiin ajatuksiin, ja tulkita omia muistoja – olivat ne sitten synkkiä hetkiä, tai valon säteitä. Qwäleniä kannattaakin kuunnella avoimin mielin, sillä pinnan alla kuplii paljon.
Kaikessa bläkkikseen liittyvässä on helppo vajota kliseisiin. Qwälen osoittaa kaikessa olemuksessaan olevansa paljon muutakin, kuin ”pelkkää” korvia hivelevää synkkyyttä – tehden sen rehellisesti ja arvoilleen uskollisesti. Musiikki puhuu kekseliäisyydellään, lyriikoillan ja olemuksellaan täysin puolestaan. Dystopia suositteleekin juuri näistä syistä ottamaan Oululaisen kvintetin tuotannon haltuun, ja nautiskelemaan brutaalin melankolisista sävyistä raa’an energian siivittämänä.
Qwälenin tuotantoon pääset tutustumaan tästä:
