Keikkaraportti: Hurula, Lover’s Skit @ Tavastia, Helsinki 24.11.2025
Läser du hellre artikeln på svenska? Kolla här!
Monien mielestä lavalla esitetty musiikki on taiteen kaikkein täydellisin muoto. Siinä missä ihmisten sisäinen, inhimillinen valaistuminen usein tapahtuu vasta jossain kolmenkympin tienoilla, muusikoiden luovuus ja usein myös karisma tuntuvat huipentuvan hieman aikaisemmin. Juuri silloin muusikoiden ilmaisu on kaikkein ravistelevinta ja elämänmyönteisintä (tai -vastaisinta). Uskon, että Lover’s Skit on juuri nyt tässä vaiheessa. Hurula puolestaan on ehkä jo ohittanut tämän ajanjakson ja on tällä hetkellä hieman vanhempana enemmänkin hiomassa sitä (taiteen yhteydessä muuten melko vastenmieliseltä kuulostavaa) “brändiään”. Tavastialla näimme kaksi hyvin erilaista bändiä, mutta molemmat olivat omalla tavallaan erittäin viihdyttäviä.
Ensimmäisenä lavalle asteli Lover’s Skit. Hiukan varovaisen ja aavistuksen ylimielisen alun jälkeen kävi selväksi, että bändiin olisi pitänyt tutustua jo aikoja sitten. Hemmetti, mikä energia! Meihin iski melkoinen blast out: raskaita soundeja ja yleisön herättäneitä bitch slapejä.
Lavalla tanssittiin ja biletettiin. Itsekin olisin välillä halunnut riehua kuin mielipuoli, mutta jälleen kerran, koska on tällainen hyvin kasvatettu urpo, se jäi lähinnä HC-nyökyttelyksi ja reisien läpsäytyksiksi. Silti olo oli kuin 90-luvun MTV:n musiikkivideossa. Semmoisessa coolissa videossa.
Kovimmin iskivät kappaleet: ”Poor Businessman”, ”Misconception” ja ”Bad Lyfe”. Kuten joku keikan jälkeen totesi: tästä tuli iloiseksi! Jos Lover’s Skitin musiikkia pitäisi nopeasti kuvata, se olisi jotakin tyyliin Leila K + Stereo Total + música urbana.
On helppo ymmärtää, miksi Hurulan musiikki räjäyttää pään ja sydämen nuorilla ja nuorilla aikuisilla, jotka törmäävät bändin musiikkiin ensimmäistä kertaa. Sekä teksti että musiikki koskettavat kuulijaa.
Välttääkseni mainitsemasta niitä kaikkein ilmeisimpiä artisteja ja mahdollisia vaikuttajia, joka tulee mieleen Hurulaa kuunnellessa (ja jotka kaikki muut Hurulan musiikista kirjoittaneet näemmä aina jaksavat mainita), mainitsen sen sijaan Brainpoolin, Hets / Markus Krunegårdin ja bob hundin. Parhaimmillaan nämäkin bändit ovat PARHAITA ja huonoimmillaan keskinkertaisia.
Hurulan kappaleista löytyy ehkä reilu annos rivejä ja säveliä, joita voi löytää myös mainitsemattoman artistin tuotannosta, mutta se ei häiritse millään tavalla. Hurula saa ne jopa kuulostamaan siltä kuin hän olisi ollut ensimmäinen – mikä hän ehkä olikin.
Livenä kuulimme enemmän sitä punkimpaa Hurulaa kuin mitä viimeisimmillä levyillä on kuultu. Paikoitellen Hurula nousi lavalla todella raskaisiin, säröisiin äänimaisemiin, jotka toivat mieleen teollisuusalueet kaupunkien laitamilla (heh, siitä mainitsemattomasta puheen ollen!). Todella hyvää. Juuri tässä Hurula oli mielestäni vahvimmillaan. Uudemmat, balladimaisemmat kappaleet lipuivat taas ohi jättämättä oikeastaan minkäänlaista jälkeä.
Kappaleen ”Åtta trappor” aikana sain oikeasti kylmiä väreitä. Muita illan kohokohtia olivat ”Stockholm brinner” ja todella hieno versio kappaleesta ”Järnvägsbron”.
Hurula vaikutti menettävän energiaa keikan jälkipuoliskolla, mutta ehkä se johtui vain siitä, että kappaleet olivat tässä kohtaa hieman tylsempiä. Lopussa kuulimme hitin ”22”, mutta kunnolla tanssittiin vasta seuraavan kappaleen ”Ont som jag” aikana. Robert Hurula on karismaattinen keulahahmo bändilleen, joka on erittäin ammattitaitoinen. Hurula on todella hyvää ruotsalaista indiepoppia. Taidan itse asiassa pakottaa exäni kuuntelemaan Hurulaa, koska hänkin pitää siitä edellä mainitusta mainitsemattomasta. Sekä mainituista.
Käykää keikoilla jatkossakin, hyvät ihmiset. Antakaa musiikin viedä mukanaan.
