Kotimaan matkailu keskellä kylmintä talvea Riihimäelle ei ollut varsinaisesti ensimmäisenä mielessä lauantai-illalle. Nyt oli kuitenkin hyvä syy suunnata kohti pakkasen julmaa syliä ja käydä todistamassa Pohjat-tapahtumaa ja sen neljää yhtyettä. Musiikkitapahtumat Suomessa toimivat usein käytännössä talkoovoimin, mutta ilman sitä meillä olisi huomattavasti vähemmän keikkoja, joissa käydä. Onneksi aktiiveja riitti, ja omistautuneisuutta osoitti Riihimäki Hardcore, joka oli jälleen kerran järjestänyt hyvän kattauksen kotimaista musiikkia Riihimäen Ö-talolle. Intohimoa musiikkiin osoitti myös jokainen paikalle saapunut yleisön jäsen, joka vuoden kovimpien pakkasten aikaan vaelsi paikalle tätä seuraamaan.
Ö-talo on yhteisötalo Riihimäellä, jossa järjestetään monenlaisia tapahtumia. Riihimäki Hardcore on järjestänyt tapahtumia useamman kerran vuodessa, ja paikka on osoittautunut heille hyväksi. Porukka on postannut tapahtumistaan sosiaalisessa mediassa ja on tähän mennessä saanut paikalle jo kunnioitettavat 84 yhtyettä. Kaikkia bändejä yhdistää antifasistinen aate.
Karhunvartijan Tyhjiö
Turusta lähtöisin oleva Karhunvartijan Tyhjiö oli aloittanut aikataulun mukaisesti, kun saavuin paikalle. Selkeästi black metal oli homman nimi, kun nelikko tykitti biisejään yleisölle, jota oli paikalla jo mukavasti. Viime vuonna täyspitkänsä itsenäisesti julkaissut bändi soitti nopeaa black metallia, ja keulamiehenä toimi useassa bändissä soittava R. Charon. Soitto oli nopeaa ja ilkeänkuuloista, ja erityisesti rumpali hoiti osuutensa erityisen mallikkaasti.
Black metal -blast beatien seassa oli mukavasti punk-poljentoa, joka antoi bändille omanlaista soundia. Osa biiseistä oli suomeksi, mitä kuulisi mielellään enemmänkin black metallin saralla. Vielä enemmän mieltä lämmitti kuitenkin maailman lyhyin välispiikki: “Natsit v*ttuun black metallista!”. Tällaisia bändejä ei black metal -skenessä todellakaan ole liikaa.
TONNE
TONNE on tamperelainen bändi, joka yhdistelee sanojensa mukaan d-beattia ja bluesy black metallia. Tällainen genreyhdistelmä herätti varmasti mielenkiintoa kokeneessakin skenehyypiössä. Viime vuonna ensimmäisen täyspitkänsä itsenäisesti julkaissut bändi oli laittanut ulos myös live-albumin, joten meiningissä oli mukana ainakin ripaus ironista huumoria.
Bändin esiintymisessä oli alusta saakka raivokas meininki. Useimmissa biiseissä oli selkeä punk-poljento, johon kitaristi-solisti Valtteri taituroi riffejään. Kolmikon soitosta huokui hyväntuulinen ja maaninen tunnelma. Valtteri hoiti osuutensa laulun ja soiton suhteen erinomaisesti, ja rumpali Johannes osoitti olevansa erittäin taitava kannuttelija, jolta rytminvaihdokset ja salamannopeat fillit irtosivat helponnäköisesti. Basisti Milja antoi selkeästi jätkien hoitaa lavakukkoilun ja keskittyi itse tarkasti soittoonsa.
Nopeiden biisien lisäksi settiin kuului myös yksi hitaampi veto, joka oli doomin ja stoner metallin kaltainen sekasikiö. Mukava kuolemalta tuoksahtava monttubilebiisi rauhoittamassa illan tunnelmaa. Tämän kolmikon energistä esitystä näkisin mielelläni uudestaan.
Frigid Winter
Seuraavaksi yleisön eteen asteli synkkää feminiinistä energiaa huokuva kolmikko Frigid Winter. Demon jälkeen bändi oli julkaissut EP:n kolme vuotta sitten, ja se oli kuunneltavissa Bandcampissa. Yhtye soitti suoraviivaista black metallia, ja se toimi hyvin. Soitossa oli pieniä kompasteluja, mutta niiden ei annettu haitata meininkiä, ja muusikot itsekin kuittasivat asian olankohautuksella, mikä oli vain hyvä asia.
Minimalistisen musiikin paras osuus itselleni oli ehdottomasti solisti Megantereonin raaka ja viiltävä vokaalisuoritus, joka oli kuin riivatun huutoa. Kappaleiden tahti vaihteli keskinopean ja nopean tykityksen välillä. Kauniisti nimetty New Era of Crucifixion tarjosi melankolisen intron kappaleeseen, joka oli monipuolinen, rytminvaihdoksilla koristeltu, likainen ja brutaali suoritus – juuri sellainen kuin ristiinnaulitsemisen kuuluukin olla. Setti oli lopulta illan lyhin ja kesti alle puoli tuntia. Toivottavasti bändi jatkaa musiikin tekoa ja uutta materiaalia on tulossa.
Svarta Havet
Syy itselleni tulla paikalle oli Turussa päämajaansa pitävä Svarta Havet. Raivoisa esitys Helsingin Lepakkomiehessä viime kesänä oli jäänyt mieleen, ja viime vuonna julkaistu täyspitkä Månen Ska Lysa Din Väg oli kuunneltu läpi useampaan otteeseen sen jälkeen. Musiikkiaan bändi kuvaili black metalliksi ja post-hardcoreksi. Pidin bändin monipuolisesta soundista ja musiikista tarttuvasta tunnelmasta. Sanoituksia (kääntäjän kautta) lukeneena selvisi, että aiheina olivat esimerkiksi ihmiskunnan luonnolle ja eläimille aiheuttama tuho, joka samalla kaivaa hautaa itselleen.
Soiton aikana solisti Lotta ja kitaristi Joakim riehuivat villisti yleisön edessä, ja erityisesti Lotan maaninen ja teatraalinen esiintyminen antoi bändille omanlaista tyyliä myös tässä mielessä. Joakimin asennetta soittoon kuvasi hyvin se, että mies katkoi kielensä soiton lomassa. Onneksi isommalta säätämiseltä vältyttiin, kun varakitara oli käden ulottuvilla.
Erityisenä osuutena tällä keikalla saatiin kuulla Göm Dig -post-black metal -kappaleessa Lotan pianonsoittoa paikalta löytyvällä soittimella. Yhtye tarjoili keikalla maistiaisia kahdesta uudesta kappaleesta. Toinen niistä käsitteli seksuaalista väkivaltaa ja toinen susia, joiden tappamiselle hiljalleen sukupuuttoon Suomessa oli annettu poliitikoiltamme lupa viime vuonna. Tyyli uusissa kappaleissa oli samanlaista raakaa ilmaisua kuin aiemminkin, ja taustalla häilyi melankolinen, ahdistava tunnelma. Teknisesti bändin soitto oli mielestäni illan parasta, ja erityisesti uusi rumpali Jara osoitti taitonsa useassa kappaleessa erittäin hyvin. Jäin odottamaan bändiltä uutta tuotantoa ja toivoin näkeväni heidät pian uudelleen.
Göm Dig / Under Staden /Härlig är Jorden / Kaos / Skadat / Atonali…? / Ditt Rike / Alla Sover / + 1 encorebiisi
Paluumatkalla kohti Riihimäen juna-asemaa oli helppo todeta käynnin olleen matkan arvoinen. Tähän aatokseen olivat päätyneet myös muut samaa matkaa taittavat tapahtuman kävijät. Erityisesti illan esiintyjistä jäivät mieleen TONNE sekä tietenkin Svarta Havet. Ei sinänsä, että kaksi muuta esiintyjää olisivat tarjonneet huonoa esitystä. Jään odottamaan, mikä näistä bändeistä saa ensimmäisenä levytyssopimuksen ja pääsee tykittelemään toivottavasti myös isoimmille lavoille.
Kuvat ja teksti: Jarmo Siira (Instagram: @helsinkimv)
