Onko skepun kuuntelu jäänyt kesällä vähiin? Onko se kenties kokonaan unohtunut? Ei hätää, Dystopia ja Liane jeesaa.
Dystopia on aiemmin päässyt tutustumaan erinomaiseen bändiin Liane mm. tälleen, tälleen ja tälleen.
Huhtikuun 15. päivä 2026 Liane pisti eetteriin Lyhytsoitto-nimisen setin. Bändin omin sanoin ”Levynteko ei meinannut edistyä pullansyönniltä joten keksimme viihdyttää itseämme kaivelemalla roskiksia ja kasata B-materiaalista oman kokonaisuutensa. Kymmenminuuttinen Lyhytsoitto paahdetaan läpi alusta loppuun tauotta.”
Toden totta,
Ikuinen Vappu, kesto 0:44 min
Vitosen Sunnuntai, 1:04
Punkkien Yö (Tauti Joka Tappaa), 1:06
Suuntavaisto, 0:58
Obsolet, 0:49
Varkaiden Ruhtinas, 1:16
Sydäntalvi, 0:47
Jälkimmäisenä Päivänä, 1:19
Ikaros, 1:53
Itse tuppaan kevään vaihtuessa kesään usein harhailemaan enemmän Bob Marleyn ja esimerkiksi Tim Armstrongin hitaampaan tuotantoon. Tämä kevät ja kesä on kuitenkin ollut täynnä 10-minuuttisia skepuhetkiä, kiitos mm. Lianen.
Lyhytsoittoa kuunnellessa tuntuu kuin olisi Lianen treenikämpillä bisse kädessä. En tiedä kuinka monta treeniä olen viime aikoina ollut katsomassa, mutta aika monta.
Eniten innostun alussa ekasta biisistä Ikuinen Vappu, mikä on tietysti luonnollista, kun pääset heti kättelyssä hyvään alkunousuun. Lyhyen hetken päästä Suuntavaisto taas alkaa salakalavasti About A Girl-maisesti ja saa minut olemaan pelkkänä korvana. Biisin rytmimuutokset toimivat erinomaisesti, kunnes yhtäkkiä huomaatkin kuuntelevasi seuraavaa biisiä Obsolet. Mitä ihmettä, tässähän lauletaan ruotsiksi, siistiä!
Sitten taas ollaan yhtäkkiä seuraavassa rallissa Varkaiden Ruhtinas ja tässä mennään täyttä vauhtia. Tässä kohtaa nyrkki nousee lyriksien voimalla korkeimmalle. Kunnes yhtäkkiä hidastetaan, ei biisin loppua kohden, vaan seuraavaan biisin (Sydäntalvi, mahtavan lyhyt runo. Itselleni tulee mieleen pitkään jatkunut yö, kun muutaman tunnin sisätiloissa oleskelun jälkeen astut ulos talviseen maisemaan ja havahdut elämän poissaolosi aikana jatkuneen. Saatat polttaa savukkeen tai pienen jointin. Hymyilyttää. Takana on ihana ilta. Kaikki on hyvin.) ottaessa kopin edellisestä. Tämä on läpi setin kulkeva ”punainen lanka”, biisit seuraavat toisiaan ilman taukoa ja se tekeekin tästä setistä mielestäni erinomaisen liketettävän (hyi, joku somesta tarttunut sana varmaan…) ja erityisen treenikämppämäisen. Ihkuu.
Suomalaista runoutta musiikin ja tekstin muodossa, sitä tässä Lianen julkaisussa kuullaan. Lyriikat ovat yleisesti suomalaiseen (punk)musiikkiin verraten todella hyvät. Mitään huonoja täyteriimejä tai muutenkaan noloja tai väkisin n*ssittuja laineja ei löydy yhtään. Väitän, että nämä tyypit osaavat soittaa, kirjoittaa ja laulaa, ilman että tarvitsevat edes hirveästi miettiä lopputulosta. Kiitos Liane, diggaan.
Muistelen tässä samalla joidenkin bändien ns. jämäbiiseistä tehtyjä levyjä ja ne ovat suurimmaksi osaksi olleet mielestäni upeita levyjä. AOR on hieno ajatus ja niitähän löytyy myös todella hienoja esimerkkejä, ei siinä mitään. Jotenkin diggaan kuitenkin enemmän tällaisesta formaatista. Luot mukamas jämäkappaleista omanlaisen kokonaisuuden ja lopputulos on kas, mitä mainioin. Nykypäivänä kun ihmiset luovat paljon omia soittolistoja täsmäpoiminnoilla, niin minä kyllä peukutan enemmän tällaisia ratkaisuja. Lianen tapauksessa kyseessä on upea julkaisu, joka toimii juuri tällaisena, tässä järjestyksessä ja alusta loppuun.
En tiedä miksi tuo viimeinen kappale piti laittaa tänne, ihan kuin joku meikämongoloidin mielipide AOR:stä kiinnostaisi ketään, mutta tulipahan laitettua. Totean tähän loppuun vain, että L.I.A.N.E. GO GO GO! Tuon nimisen biisin haluan muuten seuraavaan Lianen julkaisuun. 🙂
Tässä vielä loistava biisi darrapäivän ahdingosta:
